
SJL.n koronaohje harjoitusten järjestämiseen
Jääkiekkoliitto on työstänyt ohjeet Etelän seuroille, kuinka harjoitustapahtumat järjestetään. Nämä ohjeet korvaavat Seuran eilen lähettämän ohjeistuksen. Liiton ohjeistukset ovat tiukat, mutta kaikkien on noudattettava niitä, jotta saamme jatkaa harjoittelua.
-Emme tule hallille kipeänä!
-Pesemme kädet saippualla! Käytämme käsidesiä!
-Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään toimihenkilöiltä koko harjoitustapahtuman ajan. Valmentajilta ei edellytetä maskin käyttöä jääharjoituksen aikana. 2m turvaetäisyys pyritään pitämään aina, kun mahdollista.
-Vanhemmat tuovat lapsensa harrastuksiin, eivät tule hallin sisäpuolelle.
Valmentajat, huoltajat ja JoJot auttavat tarvittaessa pienten lasten varusteiden kanssa. Kamat puetaan valmiiksi jo kotona ja mikäli löytyy teräsuojia niin koskee tämä myös luistimia!
-Tulemme paikalle sovittuna aikana, ei yhtään aikaisemmin! Jokainen joukkue saapuu hallille ja pukukoppiinsa vasta sillä kellonajalla, joka joukkueelle on ilmoitettu.
Ennen saapumisaikaa sisätiloihin ei saa mennä. Tarvittaessa seura nimeää seuran henkilökunnasta tai joukkueiden toimihenkilöistä vastuuhenkilöt, jotka valvovat, että aikatauluja noudatetaan.
-Kaikki pelit, turnaukset, pelimatkat, pelitällit ym. eri seurojen välillä tai seuran sisällä eri harjoitusryhmien ja ikäluokkien välillä niin omalla alueella kuin matkustamalla muualle Suomeen on kielletty!
-Vanhempien ja muiden katsojien tulo hallin sisälle on kielletty! Syksyllä oli ihmisiä hallissa huomautuksista huolimatta, nyt tätä ei saa tapahtua!
-Menemme kentälle vasta sovittuna aikana. Edellisen ryhmän on poistuttava ripeästi vuoron päätyttyä! Peräkkäisten vuorojen ryhmät eivät saa kohdata hallin sisällä vuorojen vaihtuessa. Sisääntulolle ja poistumiselle eri väylät mikäli mahdollista.
-Harjoitusryhmän koko max 12 hlöä. Esim. 1valm.+1MV+10KP per kenttäpuolisko. Max kaksi harjoitusryhmää kerralla jäällä! Kaikkiin tapahtumiin tulee edellyttää ennakkoilmoittautumista. Jokainen paikalla oleva henkilö tulee dokumentoida seuran / joukkueen läsnäolo- seurantatapojen mukaisesti (esim. myclub, jopox jne.). Yhtään pelaajaa / toimihenkilöä, jota ei ole kirjattu paikalla olevaksi ei saa hallilla olla. Max 1 valmentaja / ryhmä!
-Harjoitukset vedetään läpi vakiintuneissa harjoitusryhmissä. Ryhmien kokoonpanot pysyvät toistaiseksi samoina! Harjoitusryhmiä ei saa sekoittaa, koskee myös valmentajia!
Ryhmien kokoonpanojen pelaajien määrät saattavat vaihdella jos joku jää pois harjoituksista, tällöin ei täytetä pelaajilla muista ryhmistä!
-Kun vuoro päättyy niin ei jäädä hallille notkumaan! Vuoron päättymisen jälkeen ryhmien tulee olla ulkona hallista viimeistään 15 minuutin sisällä. Suihkussa käydään kotona!
-Liikennettä hallin sisällä ohjataan selkeästi ja tehokkaasti. Perättäiset ryhmät eivät saa törmätä toisiinsa.
-Tutustutaan ohjeisiin ja toimitaan niiden mukaan!
-Hallin varustehuoltotiloihin (esim. luistinten teroitus) tulee luoda seuran toimesta vuoroluettelo, jonka mukaan eri ikäluokat toimivat. Eri joukkueiden huoltajat eivät voi huoltaa varusteita samassa tilassa yhtä aikaa.
-Pyykit pestään säännöllisesti, mielellään 60 asteessa!